Metsän siimeksessä

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Muistan ne monet lapsuuden kesät, kun metsä oli se paikka missä mielikuvitus pääsi valloilleen ja jossa syntyi mitä ihmeellisimpiä leikkejä lapsuudenystävien kanssa. Vaikka metsä on täynnä oksia, kantoja, juuria, joihin kompastuu helposti, ötököitä, hämähäkkejä, hyttysiä, muurahaisia...se on silti suomalainen metsä ja älyttömän kaunis.
Mitään parempaa en tiedä kuin metsässä juokseminen pitkin kapeaa polkua! Se vapauden tunne, kun jalkasi vievät sinua vain eteenpäin ja sinun täytyy olla tarkkana ettet kompastu puiden juuriin. Siksi tykkään käydä lenkilläkin metsässä, enkä millään tylsillä asfaltti teillä.
Janne näytti mulle, Alinalle ja Juholle toissa päivänä aivan mahtavan kallion keskeltä metsää järven rannalta. Kalliolta pääsi hyppimään veteen jostain kolmen neljän metrin pudotuksesta. Mentiin eilen illalla sitten sinne uudestaan uimakamojen kanssa. Kalliolle ei kuulunut liikenteen ääniä, olimme keskellä luontoa, kaunis tyyni järvimaisema avautui edessämme. En edes tiennyt paikan olemassa oloa, vaikka se ei edes ollut kovinkaan kaukana kotoa.

Meidän leiri ;D

Suomen luonto! Ah!! Olen iloinen, että olen suomalainen!

Sä tiedät kaikenlaista outoa, niinku et kauriit nuolee öisin autoja

Tän lauantain suunnitelmat meni vähä pipariks, joten oon vaa hengaillu kotona ja tehny kaikkii kotitöitä, mitkä teki äidin iloseksi:)) Näin peuroja pellolla ja kirmasin äkkiä niitä kuvaamaan kun ei ne näyttäny hiihtäjiäkään pelkäävän. Mut heti ku meitsi kävelee tietä pitki ne nostaa päänsä ja lähtee luikkiin karkuun....... Sain niistä pari kuvaa ku ne juoksee metsään, mut siinä se sit oliki :D Kuljeskelin sen jälkee sit vähä metsässä ja näpsin kuvia (tosi asiassa rämmin hikipipossa jyrkkää mäkee ylös keskellä metsää, koska päätin oikaista yhelle polulle mikä ei ollu iha maailman paras idea...)
Huomas kyl et kevät on tulossa, koska toppatakissa tuli jo ihan kuuma eikä hanskojakaan olis tarvinnu. :) Metsässä on muutenkin aina niin rentouttavaa kävellä. Joskus mulle tulee semmonen fiilis, et kaikki kaatuu päälle ja ajatukset myllertää eikä meinaa jättää rauhaan. Sillon mä lähen metsään joko ihan kävelemään tai kesäisin juoksemaan (talvella olen ollut liian laiska lenkkeilemään). Huomaan, että metsässä aivot rauhoittuvat ja saan rentoutua ja unohdan kaikki murheet... Vaikka oon koko elämäni asunu kaupungissa, silti metsässä tunnen olevani kotona kliseisesti sanottuna, mutta totta se on! Kun kuuntelee kaikkia metsän ääniä, ajattelee että ei se maailma loppujen lopuksi niin kamala paikka ole.

siellä ne kipittää....