Ajattelin kirjoittaa teille tässä yön pimeinä tunteina niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin
ystävyys. Vai onko se sittenkään niin yksinkertainen asia mitä luulemme? Onko uuteen ihmiseen tutustuminen ja hänestä pitäminen helppoa? Entä yhteydenpito ja ajan viettäminen ystävän kanssa. Kun miettii, ystävyys tarvitsee aika paljon voimavaroja kummaltakin osapuolelta elääkseen. Minusta se on silti yksi maailman ihanimmista asioista.
Toki ystävyydestä on erilaisia muotoja, vai pitäisikö sanoa ihmissuhteista; on hyvän päivän tuttuja, ketä saatat nähdä vaikka vain koulussa ja vaihtaa pari sanaa silloin tällöin, on löyhiä kaverisuhteita, joista kiinni pitäminen ei ole aina helppoa ja on lujia ystävyyssuhteita mitkä vain liukuvat omalla painollaan eteenpäin.
Olen onnekas, kun minulla on niin paljon ystäviä. Kun tulin lukioon, kaveripiirini on vain kasvanut ja uusia tuttavuuksia putkahtaa elämääni nykyäänkin hyvin usein. Minulla on muutama ystävä jäänyt myös yläaste ajoilta, mutta joihinkin yhteydenpito on hieman hiipunut tämän kahden ja puolen vuoden aikana. Mikä on sinänsä hyvin harmi. En ole onneksi koskaan joutunut katkaisemaan välejäni kehenkään jonkun riidan kautta, jotkut kaverit ovat vain ajan myötä hiipuneet ja olemme kasvaneet erillemme. Se on elämää, vaikka se haikealta tuntuukin. Enkä näe ollenkaan mahdottomaksi, jos joskus vaikka soittaisin jollekin vanhalle ystävälle ja pyytäisin esim kahville.
Minusta on tullut lukion aikana paljon avoimempi ja sosiaalisempi. Olen ikään kuin tullut ulos kuorestani ja uskaltanut näyttää ihmisille millainen todella olen. Yläasteella olin hirveän ujo esimerkiksi poikien suhteen. En uskaltanut puhua kellekään heistä, mikä on sinänsä aika naurettavaa, kun vertaa nykyiseen tilanteeseeni. Melkein puolet hyvistä kavereistani on poikia. Tästä olen erittäin iloinen, koska pojilta oppii tiettyjä asioita mitä tyttöporukassa ei välttämättä oppisi, heidän kanssaan voi olla myös niin rennosti. Kun tulin lukioon, tutustuin luokallani muutamaan ihmiseen, joiden kautta tutustuin heidän kavereihinsa, löysin pari vanhaa ystävää uudelleen ja muutama vanha säilyikin. Ystäväpiiri vain laajeni.
Rakastan ihmisiä! Olen niin multisosiaalinen, että joskus en haluaisi edes olla yksin vaan löytää äkkiä jostain jotain seuraa etten vain jäisi mistään paitsi. Olen hyvin kiinnostunut psykologiasta
(minkä aijon myös keväällä kirjoittaa) missä käsitellään myös ihmisen käyttäytymistä ja minusta on hauskaa vertailla kaikkia teorioita omaan kaveripiiriini ja havaita tiettyjä yhtäläisyyksiä. Haluan tieää miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin he käyttäytyvät. Jokaiseen tekoon on aina jokin looginen syy ja haluan tietää mikä se on.
Olen myös hyvin empaattinen ihminen eli välitän
(joskus jopa liikaakin) toisten ihmisten asioista ja ongelmista. Jos minulla ei sattuisi olemaan itsellä mitään ongelmaa, saatan ottaa hirveän stressin vaikka kaverin eroamisesta. Olen hirveä huolehtija ja haluan tietää onko kaikilla kaikki hyvin ja mitä mieltä he ovat minusta. Haluan myös huomiota osakseni vaikka en olekaan mikään huomio-huora, jos rumasti sanotaan. Jos jotkut laukovat kohteliaisuuksia minulle tai nauravat minun vitsilleni tunnen suurta mielihyvää syvällä sisimmässäni, vaikka ulospäin en saatakkaan näyttää sitä. Otan myös hirveän hyvin itseeni asioita, jos joku hölösuu sanoo minulle jotenkin pahasti, vaikka vain vitsillä, alan miettimään miksi hän sanoi niin, enkö minä kelpaa?
Taru
Taru on pikkusiskoni ja kaikki, joilla on siskoja, tietävät siskosten välisen suhteen. Minä vihaan ja rakastan häntä samaan aikaan. Joskus Taru osaa olla maailman ärsyttävin kakara (okei, se on jo kohta 15, mutta kuitenkin) ja joskus paras juttelukaveri, kelle voi kertoa oikeastaan kaiken. Me saadaan Tarun kanssa aina hirveitä nauru hepulikohtauksia ja saatetaan nauraa räkättää jollekin aivan typerälle jutulle vaikka kuinka kauan. Kaikki sanoo, että me ollaan ihan samanlaisia, mutta itse olen eri mieltä.
Essi ja Kaisa
Ovat molemmat lapsuuden ystäviäni ja olen tuntenut heidät molemmat koko ikäni. On aivan mahtavaa, kun on tuntenut koko heidän perheensä aivan pienestä pitäen ja meillä on niin paljon yhteisiä muistoja tuhansilta reissuilta mitä olemme tehneet. Uskon ja toivon, että tulen olemaan heidän ystävänsä koko loppu elämäni!
Tytsyt: kuvassa Alina, Laura, Viivi, Emmi, Vilma
Minun kissani! Viivin olen tuntenut jo alakoulusta asti, yläasteella emme oikein olleet ystäviä, mutta lukiossa löysimme toisemme uudelleen! Tutustuin Alinaan ja Lauraan, kun tulimme lukioon ja Alinan kautta Vilmaan ja Emmiin. Olen todella kiitollinen kaikista heistä. Heidän kanssaan voin jutella melkein mistä vain ja tunnen kuuluvani porukkaan. Purskahtelevat naurukohtaukset ovat myös porukassamme hyvin yleisiä.
Koko muu ystäväpiirini
Kaveripiirini, johon kuuluu satunnainen määrä ihmisiä. Tilanteesta ja paikasta riippuen porukka vaihtelee mitä ikinä kenelläkin sattuu olemaan. Jos on bileet, ydinporukka on yleensä sama. Näitä ihmisiä näen joka päivä koulussa ja heidän kanssaan olen eniten tekemisissä. Nimiä ei siis kannata alkaa luettelemaan.
Janne
Poika, joka on hyvin tärkeä osa elämääni. "Poikaystävä" too mainstream. Tutustuin häneen ja meistä tuli kaverit, vähitellen ystävät ja lopulta jotain muuta. Pidän Jannea silti minun parhaana ystävänä ja voin valehtelematta sanoa, että hän on luultavasti elämäni lempi-ihminen tällä hetkellä. Hänen kanssaan voin puhua mistä vain ja jakaa sekä ilot että surut ja uskoa siihen, että hän ymmärtää. Hänelle voin myös kiukutella tarpeen mukaan ja toivoa, että hän kestää sen... :D
No mutta jopas menee imeläksi, kohta joku tulee syyttelemään liian söpöjen tai herkkien postausten kirjoittamisesta....Sitä se yöllinen kirjoitusvimma ja Geisha-suklaa teettävät. En edes tiedä sainko ajatukseni ja pointtini tähän tekstiin tiivistettyä, yritys oli ainakin kova. Ja pääpointtini ainakin on, että ystävät ovat ihania! <3 En ala enempää herkistelemään, taidan vain vielä olla liian herkistynyt eilisistä synttärijuhlistani, joissä näin niin monia ystäviä samalla kertaa! :)
Okei akkua jäljellä 13%, ehkä on aika alkaa nukkumaan! Hyvää yötä <3
