2. Kirjoitan tätä yövuorossa silmät sikkurassa. Luulin etten selviäisi yövuoroista, mutta olen pärjännyt yllättävän hyvin jopa ilman kahvia!
3. Valmistujaisiini on jo alle kuukausi!
4. Olen maailman hirvein kiukuttelija kun minulla on nälkä. Perhe ja poikaystävä joutuvat siitä eniten kärsimään, anteeksi siitä!
5. Olen vieraiden ihmisten seurassa yllättävän ujo vaikka haluaisinkin tutustua jokaiseen. Mutta kun minut oppii tuntemaan olen aivan eri ihminen.
6. Olen ollut koko elämäni tosi pihi luultavasti äidin ansiosta. Mutta olemme molemmat erittäin hyviä alekorien penkojia!
7. Haluaisin osata puhua englantia täydellisesti.
8. Luulin ettei minusta koskaan tulisi punapäätä, mutta kiitos Viivin se päivä sittenkin koitti.
9. Minusta tuntuu ihan oikeasti, että vuorokaudestani loppuvat tunnit.
10. Olen aivan kamala ylimiettijä. Jos jokin painaa mieltäni, se voi pilata koko päiväni, jos en pääse puhumaan siitä kenenkään kanssa.
11. Olen aika pitkävihainen. Valitettavasti.
12. Olen hyvin hellyydenkipeä. :3
13. Tämän hetkinen unelma-ammattini olisi luultavasti jossakin media-alalla.
14. Ikävöin kesää, huolettomia päiviä, pitkiä valvottuja öitä, huolettomuutta ja rentoutumista.
15. En voisi ikinä asua missään suurkaupungissa. Ainakaan Lontoossa. Ainakaan pääsiäisen aikaan. Ahdisti aivan hirveesti se ihmispaljous!
16. Vihaan sitä, kun ihmiset ovat myöhässä!
17. Mietin aika paljon mitä toiset ihmiset ajattelevat minusta enkä vain pysty elämään I don't give a fuck -asenteella.
18. Ensi syksyn Weekend-festarit ovat elämäni ensimmäiset!
19. Minä vihaan Studio Killersin Bouncer biisiä sydämeni pohjasta ja vielä enemmän sen musiikkivideota.
20. Minua ällöttää kaikki mahdollinen sormien ja muiden nivelien naksuttelu ja mua alkaa aina heikottaan, jos joku selittää jostain jalan murtumisesta tai verenhukasta; siksi en olisi kovin hyvä lääkäri. :D
21. Kaipaan lukiota. Toisin sanoen kaipaan ystäviä.
23. Toivon, että löytäisin enemmän aikaa piirtämiselle..
24. Valokuvaus on intohimoni.
25. Tiedän tulevaisuudestani vain sen, että joskus minulla vielä on vauva, koira ja hieeno huippukamera, jolla kuvaan vauvaani ja koiraani!^^
26. Haluan työasun, jossa näytän hyvältä.. Heheh..
27. Pitäisi aloittaa lenkkeily, kunnolla.
28. En lihoa vaikka söisin hirveästi roskaruokaa enkä liikkuisi yhtään. Painan yllättävän vähän vaikka en seuraakaan painoani aktiivisesti. Odotan kauhulla sitä päivää, kun huomaan olevani läskipallero.
29. Vihaan sitä, jos huulet tai kädet ovat kuivat! Silloin on pakko saada jostain rasvaa!
30. Viivin kofeiinipilleri ei auttanut, minua väsyttää silti...
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin hyvää aamuyötä kaikille!







Niitä tarviikin kaks per yövuoro, mut mulla ei ollu lahjottaa enempää :(
VastaaPoista